Kuinka oppia sisustamaan tyylillä?

Kun ihastelee sisustuslehtien tai -blogien kauniita kuvia kodeista, joiden sisustus on viimeistä piirtoa myöten tyylitelty, saattaa omaankin pääkoppaan eksyä ajatus tai toive siitä, että itsellä riittäisi taito moiseen. Joillakin ihmisillä voi olla luontaisesti parempi värisilmä tai kokonaisuuden hahmotuskyky, ehkä tyylitajuakin on joillekin suotu enemmän. Kannattaa kuitenkin muistaa, että monia näistä taidoista voi harjoitella ja usein hommassa pääsee eteenpäin, kun keskittyy muutamaan pääkohtaan.

Jos haaveissasi on tyylikkään sisustajan titteli, kannattaa aivan aluksi keskittyä siihen, mitä on sisustamassa eli omaan kotiin. Kenestäkään ei tule tyylikkään sisustuksen mestaria yhdeltä istumalta, mutta yhden tilan tyylikäs sisustaminen on monin verroin helpompaa kuin vaikkapa viiden eri asunnon. Keskity siis rauhassa oman kotisi sisustukseen ja ota kaikki aika, minkä luulet projektiin tarvitsevasi. Lopputulos palkitsee varmasti.

Kunnioita rakennustyyliä

Tyylikkäästi sisustava henkilö kunnioittaa aina asunnon tai talon ajan henkeä. Sen ei tarvitse tarkoittaa sisustusta suoraan kodin valmistumisen vuosikymmeneltä, vaan aivan pienikin viittaus kyseisen ajankohdan tyyliin riittää. Nykyisin saatavilla on modernejakin versioita vaikkapa 50 ja 60-luvuilla suositusta kalustemuotoilusta. Myös vaikkapa ajan tapahtumiin vievä taulu tai haalea kuviointi tapetissa voi viedä kyseisen ajan tunnelmaan. Tärkeää kuitenkin on muistaa, että rintamamiestalon sisustuksesta ei saa tyylikästä loftia vaikka kuinka yrittäisi ja sama pätee tietysti myös toisin päin.

Myös talon tai asunnon arkkitehtuurilliset ratkaisut tulee ottaa huomioon. Esimerkiksi suuret ikkunat tuovat tilaan mukavasti valoa, joten niitä ei kannata välttämättä lähteä peittämään siirtämällä suuria kalusteita niiden eteen. Myös valon kulkeminen asunnossa kannattaa huomioida.

Tyyli hukkuu tyylien sekamelskaan

Jos haluaa sisustaa tyylillä, kannattaa aivan ensin hahmottaa itselle paitsi oman asunnon – eli sisustuskohteen – tyyli, myös se tyyli, joka itseä sisustuksessa kiehtoo. Tämä onnistuu näppärästi keräämällä lehdistä, internetistä tai mistä tahansa kuvia sellaisista sisustusratkaisuista, jotka itseä kiehtovat. Näiden perusteella pääsee jyvälle siitä, mitkä ovat oman suosikkisisustustyylin kulmakivet. Näissä kuvissa voi olla vastakohtiakin, mutta päätarkoituksena onkin löytää omaan tyyliin sopivia asioita, ei niinkään omaan kotiin sopivia kalusteita.

Seuraava askel onkin selvittää, mitkä asiat omissa suosikkityyleissä sitten sopisivat omaan kotiin. Voi olla, että vaikkapa suuret valkoiset sohvat näyttävät olevan mieleen, mutta suuren ja paljon ulkoilevan koiran takia valkoinen sohva olisi huono ratkaisu omaan kotiin. Joukosta löytyy usein kuitenkin muutamia erinomaisia ideoita, joiden avulla tyylikkäässä sisustuksessa pääsee taas askelen eteenpäin.